Päivä paikallaan
Tänään oli O:n paikallaanolopäivä. Minusta tuntui heti aamusta alkaen sille, että tänään tarvitaan vähän napakampaa toimintaa. O venkoili tavallista enemmän aamutoimissaan ja tuntui melkein sille että se olisi viivytellyt tahallaan? Aamutakin tuomisessa kesti ja minun villasukkieni laittokin oli jotenkin ihmeellisen vaikea työ. O jopa jätti kerran vastaamatta, kun käskin sitä kaatamaan lisää kahvia. Julkealla tuulella, ilmeisesti. No, se asiahan korjataan kohta ihan huolella, ajattelin itsekseni.
Kun O oli tarjoillut minulle aamupalan, käskin sen seuraamaan ja menin työhuoneeseeni. Kahvikuppi työpöydälle odottamaan juomistaan ja O omalle paikalleen odottamaan kiinnitystä. O:sta huolehdin ensin, kahvi sai hiukan jäähtyä vielä.
Työhuoneen nurkassa minulla on huonekalu, joka ensivilkaukselta vaikuttaa isolta rahilta, laatikostolta tai vastaavalta säilytyskalusteelta. Mutta tosiasiassa se on harvinaisen näppärä kapistus sekä häkkimäiseen säilyttämiseen että makuuasentoon kiinnittämiseen. Kaluste on pitkänomainen metallirakenteinen kuutio, jonka kansiosa on ohuesti pehmustettua mustaa nahkaa ja alaosa tukevista kaltereista koostettu häkki. Pidän häkkilaatikon, kuten minä sitä mielessäni useimmiten kutsun, päällä yleensä jotain vilttiä. Viltti toimii sekä satunnaisten vieraitten näkösuojana että O:n iltapäiväunien suojana liialta valolta.
Komensin O:n selälleen häkkilaatikon päälle. Se nousi siihen tottelevaisesti ja ojentautui aloilleen. Otin kirjahyllystä kiinnikelaatikon ja sieltä tarvittavat ketjut ja vyöt. Sopiva huppu oli jäänyt kätevästi käden ulottuville edelliseltä kerralta ja pujotinkin sen ihan ensimmäisenä paikoilleen. Hupussa on avoin leuka, mutta muuten se on umpinainen. Siinä on integroituna panta, jonka solki on kaulan etupuolella. Juuri hyvä tälle päivälle. Avasin O:n titaanikaulapannan omassa kaulassani roikkuvalla avaimella ja kiinnitin hupun pannan paikoilleen. O makasi aivan liikkumatta. Ehkä se oli jo rauhoittunut.. mikä lie hepuli ollut.
Kunnes. Kunnes käänsin selkäni ottaakseni pään kiinnitysketjun. Kääntyessäni takaisin O:n puoleen, kyseinen tapaus istua napotti pontevasti häkkinsä päällä. Mitä helkkaria nyt?! "Takaisin!" ärjäisin ja korostin näkemystäni reippaalla työnnöllä O:n rintaan. Menetkös siitä. O rojahti takaisin makuulle. Se ei ehtinyt edes yrittää enää ylös, sillä napsautin ottamani kiinnitysketjun nopealla ranneliikkeellä O:n hupun päälaella olevaan lenkkiin ja ketjun toisen pään häkin päädyn kalteriin. Tiukalle. Niin tiukalle että O joutui kallistamaan päätään taaksepäin ja samalla suu avautui. Suuhun meni luonnollisesti gägi samoin tein. Tällä kertaa pelkkä ketju sai toimittaa sitä virkaa. Tiukalle kiristetty ketju, avonaisten suupielien venyessä sai (jälleen kerrran, ketjugägissä on jotain hyvin värisyttävää) minun jalkovälini heräämään ja piti oikein itse itseään komentaen keskittyä käsillä olevaan asiaan; O:n kytkemiseen mahdollisimman tiukasti paikoilleen. O vänisi hiljaa, ilmeisesti pään takakenoinen asento oli vähän hankala. No, sitä saa mitä tilaa, mietin itsekseni.
Otin leveät pidemmät vyöt esiin ja kiepautin ne O:n rinnan ja vyötärön kohdilta yli ja häkin kaltereitten välistä takaisin ylös siten, että solki tuli kehon päälle. Kiristin soljen avulla vyöt niin tiukalle kuin kohtuudella sain. Nahkaiset hihnat puristuivat O:n ympärille ja ihoon. Gniaangnineää! Mulkaisin O:hon. Mikä sikäli oli tietysti turhaa, kun eihän se nähnyt huppunsa alta minun julmistunutta ilmettäni. "Ei ole liian kireä." tokaisin ja vedin molemmat vyöt vielä yhtä reikään tiukemmalle. "No NYT on liian kireällä." Tässä vaiheessa O ymmärsi oman parhaansa ja oli hiljaa.
O:n ranteet ja nilkat kiinnitin kotikahleitten ja ketjujen avulla kaltereihin. Käsiinsä O sai lisäksi paksut nahkatassut. Käsiin ja jalkoihin laitoin molempiin kahdet kiinnikkeet lisätueksi, muhkeanleveät nahkakahleet, joissa oli kiinnityslenkit valmiina. Jalkoihin polven alle ja reisiin, käsivarret kiinnitin hauiksen ja heti kyynerpään alta. Kahleet kiinnitin tällä kertaa sellaisilla pienillä kuormaliinan tyyppisillä hihnoilla. Niillä saa aikaan tosi näppärän portaattoman kiristyksen. Hihnat kun pujauttaa kalterien ympäri niin lopputulos on oivan napakka! Kaulapannan laitoin kiinni kaulan molemmin puolin lyhyillä ketjuilla häkkilaatikon reunoissa oleviin kiintolenkkeihin, omilla lukoillaan. Loppusilauksena vaihdoin O:lle sen pienimmän penishäkin, jotta joka paikka hänessä tuntisi tiukan kosketukseni. Häkin paikoilleen saamisessa oli pieniä vaikeuksia. Sillä vaikka O:n nouseminen oli muuten jo huolellisesti estetty, eivät kahleet pystyneet häntä kokonaan rajoittamaan, jos ymmärrätte mitä tarkoitan?
Ihailin kätteni työtä hetken, etenkin O:n päätä ja sen asentoa. En voinut olla suutelematta avonaista suuta ja koskettelemasta kielelläni O:n suussa kulkevaa kettinkiä. Aissaatttans että siinä meinasi taas ajatukset lähteä harhailemaan! Mutta päätin tiukasti, että ensin työ ja sitten mahdollinen huvi. Eikä O itseasiassa ollut tainnut ansaita mitään hupia, pemmuroituaan sillä tavalla koko aamun? Sitä paitsi; kahvini jäähtyi jo liikaakin.
.. jatkuu ensi kerralla.