Muistinvirkistystä, osa 1
O avasi oven ja loi katseensa jo valmiiksi alas. Sillä taisi olla aavistus, että kohta tapahtuu jotain. Ja siinä se oli kyllä ihan oikeassa. O auttoi takin yltäni ja kyykistyi avaamaan saappaitteni vetoketjua. Nopealla liikkeellä nostin jalkani O:n niskan päälle ja painoin alaspäin. Se ähkäisi yllättyneenä, luuli kai saavansa riisuutua ulkovaatteistaan ennen kuin... "Kuule O. Nythän on vähän sillä lailla, että tiedät itsekin käyttäytyneesi huonosti?" sanoin viileällä äänellä. Tunsin, miten O nytkähti saappaani olla. "Noh?! Vastaa kun kysytään!" Hiukan liian pitkän hiljaisuuden jälkeen O aloitti "Kyllä Valtiatar... aah! Au!" O:n lauseen loppu nousi kiekaisuksi pään osuessa lattiaan. Polkaisuni jäljiltä O vaikutti olevan aavistuksen hankalassa asennossa.. mutta itseasiassa minulle aika inspiroivassa. Nahkahousut pingottuneena pakaroitten päällä. Pää poskea myöden lattiassa. Otin eteisen naulakosta sen pidemmän piiskan. Se oli kätevästi käden ulottuvilla.
Ei hitto, housuihin voi tulla jälkiä.. "Housut alas! Muistutuksen aika." O ähelsi vyönsä auki ja laski housunsa jokseenkin näppärästi, ottaen huomioon että naamaansa oli lattiassa. Jo ennen kuin housut päätyivät sen polvitaipeisiin, läjähti ensimmäinen isku. "Ai!!" Sitten toinen, kolmas ja neljäs. "Montako siinä oli?" "Neljä, Valtiatar." Viides, kuudes. Punaiset viivat ilmestyivät ihoon, kolme molemmille puolille. Tasapaino on tärkeää. Viuhautin piiskaa muutaman kerran ilmassa ja O vavahti joka kerta ilahduttavan sähäkästi. Seitsemäs, kahdeksas. "Aaiii..." jo hiukan tuskainen ääni vinkui lattianrajasta. Ei kait se nyt _noin_ kauheaa voi olla? Ollaanpas sitä herkkinä tänään. Montako minuuttia se oli myöhässä? Hmm. No aika lailla tasan kymmenen. Yhdeksäs, kymmenes. Ja kerta kiellon päälle, niin kuin sanonta kuuluu. "AuuUUUH!" Yhdestoista tulikin sitten vähän rivakammalla voimalla ja näin, miten O:n selkä jännittyi kaarelle ja pakarat piukkenivat. No niin. Nyt ollaan saavuttu sopiva tunnetaso. Lattiataso. Hah! :D O näytti tärisevän vähän. Viuhautin piiskaa huvikseni vielä ilmassa, ihan vain mielenvirkistykseksi. "Eih..!" Anteeksi mitä? Yrittikö se sanoa jotain mielipidettä tähän asiaan?
"O. Muistat miten pitää tässä kohtaa olla. Etkö muistakin?" tiedustelin kärsivällisesti. "Kyllä, Valtiatar. Hiljaa paikoillani kunnes toisin sanotaan." O mutisi. "Niin. Mutta etpä tainnut nyt olla? Hae se isompi pallogägi ja leukakorsetti . Ja se lyhyt ketju." O nosti katseensa surkeana, mutta se ei nyt auttanut. Kun ei kerran muista ihan perusasioita, kuten sitä että minua tulee olla aina täsmällisesti vastassa ja että kun asioista muistutetaan, ollaan hiljaa paikoillaan ellei muuta käsketä. O nousi ja alkoi vetää housuja takaisin jalkaansa, peittääkseen oletettavasti aristavan takamuksensa. "Seis. Käskinkö pukemaan? Haluan nähdä nätisti raidoittuneet pakarasi. Ota housut kokonaan pois." O riisui housut, viikkasi ne siististi ja vei vaatehuoneeseensa. Sitten se meni hakemaan pyydetyt vermeet.