Itseasiassa ajateltuna
Havahduin tässä eräänä päivänä, katsellessani kotialbumiani, että ei tämä nykyinen tila nyt ihan yllätyksenä olisi pitänyt kai tulla. Mitä tarkemmin katselen kuvia menneiltä viime vuosilta, sitä enemmän näen niissä sitä, mikä nyt on valloillaan. O elää vankina ja minä hänen vangitsijanaan. Monella tapaa. Sen lisäksi tietysti, että olen hänen sydämensä valtiatar, olen hänen hallitsijansa ihan käytännön elämässäkin. O on ja on aina ollut suhteemme aikana tavalla tai toisella "kiinni". Vähimmillään se on ollut ranneke, toisena päivänä kokovartalokiinnitys ilman irrottautumisen mahdollisuutta. Ranneke on oikeastaan se pienin yhdistävä tekijä, mistä tämä nykytilanne oman käsitykseni mukaan alkoi realisoitua. Aloin edellyttää, että O pitää nahkaista ranneketta, joka päivä. Riippumatta siitä, mihin oli menossa. Sitten hankin O:lle metallisia kiinteitä kahleita, joita hän pitikin suht pysyväisluontoisesti, mutta niitten kanssa oli tiettyjä käytännön ongelmia (kuten yllättävät lääkärikäynnit).
Ne pienet asiat... Käsiraudat vilahtavat hihansuissa yhä useammin, kaulahuivin alta pilkottaa panta. Vähitellen asiat ovat muuntuneet.. vai olemmeko me muuttaneet niitä tietoisesti? O:lla on tainnut aina olla kaipuu rajoitettuna elämiseen ja minä puolestani aina saanut kiksejä hallinnasta. Milloin työelämässä, milloin harrastusporukoissa. Pidän asioitten hallitsemisesta, tekemisten suunnittelusta ja ohjaamisesta. Nautin niin matkojen järjestämisestä kuin O:n kiinnittämisestä kyseisen matkan ajaksi.
O on tottelevainen vanki. Muutama minua yksityisesti lähestynyt henkilö on ehdotellut, että minun pitäisi pitää O tiukemmin kiinnitettynä koko ajan, mutta minusta se ei ole tarpeellista. O:lla ei ole houdini-taipumuksia, eikä erityistä halua vapautua ikeestäni. Ja miksi haluaisikaan? Minun hallinnassani hänen on hyvä ja turvallinen olla.
Alunperin dynamiikkamme muotoutui ja näkyi vain neljän seinän sisällä. Siitä se on pikkuhiljaa valunut myös ulkomaailmaan ja elämäämme kokonaisvaltaisemminkin. Suhteemme alkuvaiheessa ajattelin sen olevan D/s -suhde, kinkymielessä "normisettiä" siis, olkoonkin että CNC ja TPE -kuviot olivat mukana jo melko alusta lähtien, voimakkuudeltaan aaltoilevina tosin.
Pienet asiat merkitsevät paljon. Ovatko kahleet kiinnitetyn henkilön itsensä irrotettavissa vai eivät? Saako yksilö valita, missä asennossa hän nukkuu? Liikkuuko yksin ilman vartiointia, millä alueella, miten varustettuna, millä ehdoilla? O:n oma turvallisuudentunne säilyy, kun vankistatus on pysyvä ja kiinnitykset pitkäaikaisia. O:n omassa päiväsellissä, joka on siis aivan tavallinen pieni studioasunto, mutta "varustelutasoltaan" hieman tavanomaisesta poikkeava.
Nautin siitä, että voin ulkoiluttaa O:ta niin sanotusti täysissä varusteissa. Tätä iloa voin toteuttaa vain hyvin harkittuna aikana ja paikassa. Valitettavasti vapaaehtoista vankeutta ei vielä nykyäänkään aivan taideta ymmärtää ja hyväksyä, niin joviaalia kuin väki päällisin puolin tänä päivänä muuten onkin. Joten, O ulkoilee valvottuna aina, välillä vahvemmin kiinnitettynä kun se on mahdollista. Nautin O:n katselemisesta, joten kuvaan häntä ihan omaksi ilokseni aika paljon. Välillä jaan otoksia kanssanne ja saamani palautteen mukaan en ole ihan ainoa, joka niistä nauttii. Minusta on mukava saada postia "faneilta" ja vastaankin aina, jos kirje on kohteliaasti laadittu.
Matkailemme O:n kanssa jonkin verran, pitkin poikin Suomea. Captiveman.pic.fi -sivustolle tulee jatkossa(kin) meidän kotialbumin rakkainta satoamme, käykääpä kurkkimassa aina välillä.
Arki on aika onnellista, kun sitä voi elää ihmisen kanssa, jonka kanssa voi olla ihan oma itsensä. Olen elänyt aikoja, jolloin olen supistanut, rajoittanut ja hillinnyt itseäni, tullakseni hyväksytyksi, tietynlaiseen muottiin sopivana. Ne ajat ovat nyt kaukana poissa... kuten on O:n vapauskin,